Article image
Hemavanin tuoli- ja gondoli -hissit vievät laskijat ylös rinteille, joista alas johtaa monia eritasoisia rinteitä. Snobben on musta eli vaikea rinne ja vaatii laskijoiltaan hyviä taitoja.
24.01.2023
Tapahtumat ja matkailu

Hemavan on helmi Ruotsin Lapissa

Teksti ja kuvat: Hanna Hattar

Hemavan-Tärnaby on Pohjois-Ruotsin suurin laskettelualue, jonka rinteet tarjoavat nautintoa ja haastetta monen tasoisille laskijoille. Suomesta katsottuna Hemavan sijaitsee Tornion korkeudella.

Ruotsissa Västerbottenin läänin pohjoisosassa sijaitseva Hemavan koostuu kahdesta hiihtokeskuksesta, Hemavanista ja Tärnabysta, joista edellinen on suuntautunut enemmän perheille ja jälkimmäinen haasteita kaipaaville aktiivilaskijoille. Välimatkaa kahden keskuksen välillä on noin 18 kilometriä. Samalla hissilipulla pääsee laskemaan molemmissa keskuksissa.

Hemavanin päärinteen hissi ja osa rinnettä
Hemavanin hiihtokeskuksessa on yhdeksän hissiä ja 31 rinnettä.

Hemavan sijaitsee lähellä Norjan rajaa.  Matkaa Vaasasta sinne kertyy laivamatkan jälkeen noin 400 kilometriä. Matka-ajaksi muodostuu yhteensä noin 11 tuntia, josta laivamatkaan kuluu noin viisi tuntia satama-aika mukaan lukien ja ajomatkaan E12-tietä pitkin noin kuusi tuntia.

Näkymä jäiselle merelle Wasaline-laivan kannelta
Matka Wasalinen Aurora Botnialla Vaasasta Uumajaan kestää neljä tuntia. Autolla satamaan tulee saapua tuntia ennen laivan lähtöä.

Ajomatkan varrella on huomattavan vähän huoltoasemia, tai ylipäätään yhtä-kahta taloa enempää asutusta, mikä kannattaa huomioida etukäteen.

Hemavanilta on 98 kilometriä Norjan Mo i Rana -kaupunkiin. Mo i Rana sijaitsee Ranfjord-vuonon pohjukassa.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Tunturimaisemissa sijaitseva Hemavan tarjoaa laskijoille yhdeksän hissiä ja 31 rinnettä. Ylin hissiasemista sijaitsee 1250 metrin korkeudessa. Vuoden alussa hiihtokeskus kärsi lumen puutteesta, mikä on hidastanut kaikkien rinteiden auki saamista. Keskus tarjoaa silti riittävästi laskettavaa moneen makuun. Myös lapset on huomioitu Hemavanilla omilla rinteillään ja helpoilla sompahisseillä.

Aurinko nousee taivaanrannasta, kuvassa myös rinnettä
Loppiaisen aikaan aurinko nousee Hemavanilla vasta kello 10 jälkeen.

Majoittuminen tunturien juurella on helppoa. Eri majoitusmahdollisuuksia löytyy aivan päärinteiden ja -hissiasemien läheisyydestä. Mökkihuoneistoissa on hyvin tilaa varusteille. Aktiivisen ulkoilmapäivän päätteeksi myös ruuanlaitto omassa mökissä perheen kesken on monesti miellyttävä vaihtoehto. Ruokakauppa sijaitsee kävelymatkan päässä päärinteestä.

Hemavanin ja Tärnabyn hiihtokeskuksiin pääsee laskettelemaan yksillä hissilipuilla.

Sijaintinsa vuoksi Hemavan on pohjalaisperheille helmi, jonka monipuolisuus kannattaa kokea. Jo matkanteko hiihtokeskukseen on hauskalla tavalla erilainen, kun osa matkasta tehdään laivalla ja maisemat heti Uumajan jälkeen ovat lappimaisen rauhalliset. Kevättalvea kohti päivät pitenevät, mikä tuo lisää valoista aikaa pohjoisen rinteille. Hemavanin lumisissa tunturimaisemissa jo muutaman päivän mittainen loma tekee ihmeitä. Raitis ilma ja luonnon läheisyys rauhoittavat mieltä. Paljon puhuttu Lapin taika tarttuu myös Hemavanista. Mieli halajaa uudelle matkalle heti kotiin päästyä.

Hemavanin hiihtokeskus

  • 9 hissiä
  • 31 rinnettä
  • 3 lastenmaata
  • 2 parkkia
  • 1 Skicross-areena
  • 5 rinneravintolaa
  • Korkeusero 665 m
  • Ylin hissiasema 1250 m
  • Alin hissiasema 600 m
  • Kyläkorkeus 600 m

Tärnabyn hiihtokeskus

  • 5 hissiä
  • 13 rinnettä
  • 2 lastenmaata
  • 2 parkkia
  • 4–5 ravintolaa

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3.5/5 - (8 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset