Article image
Etelä-Suomessa pienet asunnot menevät kuin kuumille kiville, mutta pohjalaismaakunnissa ostetaan isompaa.
25.08.2021
Koti ja asuminen

Pienet asunnot tekevät kauppansa etelässä, pohjalaismaakunnissa ostetaan isompaa

Niin sanotut miniasunnot ovat pysyneet tasaiseen tahtiin otsikoissa. Vaikka pienet asunnot tekevät kauppansa niin Pohjanmaalla kuin Etelä-Pohjanmaalla, myös isompien asuntojen kysyntä on kasvussa.

Kasvukeskuksissa rakennetaan ja myydään paljon pienikokoisia asuntoja. Alle 37 neliömetrin kokoiset asunnot, niin yksiöt kuin kaksiotkin, tekevät nyt kauppansa.

–Ilmiö itsessään johtuu asuntojen hintojen noususta. Esimerkiksi opiskelijat ja pienituloiset haluavat pysyä tietyllä alueella hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärellä, joten he ovat valmiita tinkimään asunnon koosta, toteaa Pellervon taloustutkimuksen ekonomisti Peetu Keskinen.

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan pienasuntotuotannosta ja sen kehityksestä ei ole saatavilla tutkimustietoa, mutta esimerkiksi Tampereella yksiöiden osuus koko asuntotuotannosta vuonna 2018 on noin 45 prosenttia.

–Tutkimusaineistomme on vuosilta 2014–2018, ja tuona aikana yksiöiden osuus koko asuntotuotannosta on kasvanut.

Pelkkä huoneluku ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Keskinen sanoo, että toinen mittari on pinta-ala.

–Pinta-alat ovat pienentyneet. Esimerkiksi Espoossa keskipinta-ala oli vuonna 2014 noin 35 neliötä, neljä vuotta myöhemmin se oli noin 30.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Paljon myös riippuu asunnon pohjaratkaisusta. Monet uudet yksiöt saatetaan rakentaa liian putkimaisiksi, mikä asettaa haasteita esimerkiksi valon määrälle ja asunnon kalustamiselle.

–Kun lähestytään noin 20 neliömetrin pinta-alaa, alkaa tämä näkyä asuinmukavuudessa.

Vaikka käsitellyssä aineistossa ei olekaan mukana kuin kasvukeskukset, Keskinen pystyy tekemään valistuneen arvion.

–Pinta-alojen pienentyminen ei muualla suomessa todennäköisesti ole näin merkittävää, koska hintakehitys on ollut maltillisempaa. Pienten asuntojen uudisrakentaminen keskittyy vahvasti kasvukeskuksiin. Maakunnissa myydään käytettyjä asuntoja, jotka ovat jo lähtökohtaisesti suurempia. Pientä varmasti rakennetaan muuallakin, mutta ei varmastikaan niin pientä kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

Korona on lisännyt isompien asuntojen kysyntää

Kiinteistövälittäjä Petri Jolkkonen Vaasan Kotijoukkueesta vahvistaa Keskisen näkemyksen. Pieniä asuntoja ei tällä hetkellä ole myynnissä samaan tapaan kuin pari vuotta sitten, mutta sama näkyy myös hieman isommissa asunnoissa.

–Tärkein selittävä tekijä on korona. Kun pandemia iski, monet päättivät harkita uudelleen asunnonvaihtoa. Ennen koronaa esimerkiksi Vaasassa oli myynnissä noin 1100 kohdetta. Nyt myytäviä kohteita on Etuovi.comin mukaan 606.

Tilavat asunnot ovat pandemian aikana tehneet kauppansa. Kun ihmiset työskentelevät ja opiskelevat etänä, tilalle on enemmän tarvetta kuin aikaisemmin.

–Tämä näkyy muun muassa siinä, että tilavista asunnoista on tällä hetkellä pulaa myyntimarkkinoilla. Erityisesti asunnot, joissa on pihaa, ovat erittäin kysyttyjä, Jolkkonen toteaa.

Todennäköisesti asuntoja joudutaan edelleen odottelemaan myyntiin, jos uusista rajoitustoimista päätetään.

–Sama tilanne on niin Seinäjoella kuin Vaasassakin. Tältä osin nyt on myyjän markkinat.

Sijoittajilla aikalisä

Myös sijoittavat vetävät nyt happea. Jolkkonen sanoo, että nyt seurataan koronatilanteen kehittymistä.

–Vaasa on yliopistokaupunki, joten monet vanhemmat ovat yleensä ostaneet opiskelemaan tulevalle lapselleen täältä asunnon opintojen ajaksi. Nyt myös vanhempien omistamaan asuntoon on mahdollista saada asumistukea.

Muiden sijoitusasuntojen tapaan myös tällaisia kauppoja tehdään vähemmän kuin ennen pandemiaa.

–Kun opiskellaan etänä, siihen ei välttämättä tarvita asuntoa.

Sijoitusasuntomarkkinaan vaikuttaa myös Antti Rinteen (sd.) hallituksen aloittama työ taloyhtiöiden lainaosuuksien vähennysoikeudesta.

–Mitä enemmän taloyhtiöllä on velkaa, sen enemmän sijoittaja voi sitä vähentää. Tämä on vieläkin omanlaisensa kuuma peruna, koska sen suhteen ei ole tullut vielä linjauksia.

Perinteisten yksiöiden ja kaksioiden lisäksi sijoittajia kiinnostavat nyt myös kolmiot.

–Tällä hetkellä tilaa tarvitaan myös vuokrakodissa, kun paljon asioita tehdään etänä.

Pienet asunnot pitävät pintansa

Jolkkonen uskoo, että kerrostalojen uudisrakentamisen trendit eivät muutu.

–Yksiöt ja kaksiot ovat tulleet jäädäkseen.

Asuntolainahakemuksia kuitenkin jätetään ennätystahtiin. Ensiasuntoaan varten säästäneet nuoret eivät välttämättä katsele ensimmäiseksi kodikseen enää yksiöitä tai kaksioita.

–Nykyisin hankitaan selkeästi tilavampia ensiasuntoja, saatetaan mennä jopa sadan neliön kokoisiin asuntoihin, Jolkkonen summaa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset