Article image
25.03.2021
Autot ja liikenne

Tieliikennekuoleman arvo on noin 2,5 miljoonaa euroa

Teksti: Hannele Norja

Tieliikennekuoleman, kuin myös vakavien onnettomuuksien ja lievien loukkaantumisten arvo on laskettu. Tieliikennekuolemien puolittamistavoite jatkuu edelleen.

Tieliikennekuolemat oli tavoitteena puolittaa Suomessa vuoden 2010 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Pudotus oli lopulta 19 prosenttia.

– Tavoite oli kunnianhimoinen, Traficomin erityisasiantuntija Riikka Rajamäki toteaa.

Pääasiallisiksi syiksi tavoitteesta jäämiseen hän mainitsee autokannan toivottua hitaamman uudistumisen ja Suomen vanhan kaksikaistaisen tieverkon.

– Tiehankkeita ei toteutettu niin paljon kuin kymmenen vuotta sitten suunniteltiin tai toivottiin. Tietysti myös ihmisten liikennekäyttäytyminen vaikuttaa tieliikennekuolemien määrään, ja sitä on vaikea mitata.

Maanteiden ajonopeudet ovat Rajamäen mukaan pysyneet suurin piirtein samana. Ajonopeus on ehkä helpoimmin mitattava liikennekäyttäytymisen osa, ja sen yhteys liikenneturvallisuuteen tunnetaan hyvin.

– Yleisesti ottaen ylinopeuksien vähenemisen olisi pitänyt olla suurempaa, jotta tavoitteisiin oltaisiin päästy, hän lisää.

EU:n yhteinen tavoite

Tavoite liikennekuolemien puolittamisesta oli yhteinen koko Euroopan unionin alueella.

– Tavoitteeseen ei ylletty yleisestikään.

Ennakkotiedot sen sijaan kertovat, että viime vuosi oli Norjassa ja Ruotsissa poikkeuksellisen hyvä.

– Niissä kuolemien määrä painui alle 20 henkilöön miljoonaa asukasta kohden, kun se Suomessa on yli 30, Rajamäki sanoo.

– Vielä 1990-luvun lopussa Norjassa ja Suomessa kuoli liikenteessä osapuilleen yhtä paljon ihmisiä suhteessa väkilukuun.

tieliikennekuolemat grafiikka

Rajamäen mukaan EU-maiden liikenneministerit ovat asettaneet uudeksi tavoitteeksi liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten määrän puolittamisen 2020-luvulla.

Liikennekuolemalle on hinta

Väylävirasto on tuoreessa ohjeessaan päivittänyt yksikköarvot liikenteen henkilövahingoille, samoin kuin aikasäästöille ja päästöille.

– Nuo arvot vaikuttavat lähinnä isoihin tiehakkeisiin, ei niinkään muuhun liikennettä koskevaan päätöksentekoon.

Yhden liikennekuoleman arvoksi laskettiin noin 2,5 miljoonaa euroa, vakavien loukkaantumisten 1,3 miljoonaa euroa ja lievien loukkaantumisten 76 500 euroa vuoden 2018 hintatasossa.

Toimiva ajokieltokoulutus

Vuoden 2018 ajokorttilain uudistuksessa uudelle kuljettajalle määrättiin pakollinen ajokieltokokulutus, jos kahden ensimmäisen ajokorttivuoden aikana joutuu ajokieltoon liikennerikoksista tai toistuvista liikennerikkomuksista.

– Koulutus on osoittautunut toimivaksi. Yhä harvempi koulutuksen käynyt joutuu toistamiseen ajokieltoon.

Muutaman tunnin mittaisessa autokoulun toteuttamassa koulutuksessa keskitytään liikenteen riskeihin.

E-P:llä tarjoajat vähenivät

Kuljetuskoulutusta tarjoavien toimipaikkojen määrä väheni Suomessa neljä prosenttia vuodesta 2017 vuoteen 2019. Suhteellisesti eniten toimipaikat vähenivät Etelä-Pohjanmaalla. Silti Etelä-Pohjanmaalla henkilöautokortillisten osuus 18-vuotiaista on maan korkein, 77 prosenttia. Koko maassa 18-vuotiaista 55 prosenttia on ajanut ajokortin.

– Suhteessa väestöön ikäpoikkeusluvalla ajokortteja myönnettiin eniten Etelä-Pohjanmaalla. Kappalemääräisesti niitä on kuitenkin eniten Uudellamaalla, Rajamäki sanoo.

– Myös Kainuu, Satakunta ja Etelä-Savo erottuvat ikäpoikkeuslupien suuressa määrässä suhteessa väestöön.

Tulossa uusi tutkimus

Traficom on teettämässä uutta tutkimusta missä selvitetään uuden, vuoden 2018 ajokorttilain vaikutusta liikenneturvallisuuteen.

– Sen on tarkoitus valmistua keväällä 2022, joten saamme analysoitavaksi yhden vuoden lisää.

– Toivottavasti saamme siitä lisätietoja lakimuutoksen vaikutuksista liikenneturvallisuuteen, vaikka se tänä poikkeuksellisena aikana on vaikeasti eriteltävissä, Rajamäki harmittelee.

17-vuotiaiden ikäpoikkeuslupalaisten liikennekäyttäytyminen on ollut paljon esillä.

– Ei kukaan kuvitellut 17-vuotiaiden selviävän ilman onnettomuuksia, kun ei niitä ilman selviä muutkaan ikäryhmät. Toistaiseksi onnettomuustilastoista ei kuitenkaan näy selviä muutoksia suuntaan eikä toiseen. Kun yksi tilastovuosi saadaan lisää, niin 17-vuotiaiden saamien ikäpoikkeuslupien vaikutus liikenneonnettomuuksiin toivottavasti selkiintyy, Rajamäki toivoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
ajokortti liikenne liikennelaki liikennevalvonta tieliikenne

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset