Onnellisuustutkijan on uskottava ihmisen sanaan
Onko ihmisen onnellisuutta tutkiva onnellisuustutkija omassa elämässään onnellisempi kuin ilmastonmuutosta tai merien muovimääriä tutkivat? Ovatko ihmiset rehellisiä onnellisuudesta kertoessaan?
Emeritusprofessori, onnellisuustutkija Markku Ojanen on sotaorpo, eikä isän mallia löytynyt sittemmin lähipiiristäkään. Fiksu äiti patisti pientilan poikaa koulutielle. Se alkoi maistua vasta lukiossa.
– Onnellisuuteen liittyvää tutkimustyön lasken aloittaneeni 1960-luvun lopussa. Kyselin tuolloin väitöskirjaani varten psykiatristen potilaitten tyytyväisyyttä elämään ja heidän omia vahvuuksiaan. Heiltä ei tuohon aikaan tavattu niitä asioita kysyä, joten koen olevani jollain tavalla uudistaja, Markku Ojanen sanoo.
Tutkimustulosten mukaan huonoistakin lähtökohdista on onnelliseen elämään päädytty.
– Ihmisen muutoskyky on arvoituksellinen asia. Tutkijat osaavat ennakoida vain suuria linjoja.
Onnellisuuden tutkimisen Ojanen ei katso suoranaisesti omaan onnellisuuteensa vaikuttaneen.
– Mielekkyyttä ja haastavuutta se on tuonut. Melankoliselle ihmiselle on suuri siunaus, että saa innolla vielä 76-vuotiaanakin tutkia ja kirjoittaa näistä asioista, onnellisuustutkija myöntää.
Lue myös
Onnellisuustutkija listaa onnellisuuden kulmakivet
Ojasen mukaan onnellisuudesta ei voi puhua ilman sen kulmakiviä, toiveikkuutta ja mielekkyyttä.
– Mukaan on lisättävä vielä usko, toivo ja rakkaus.
Tutkimukset kertovat, että onnellisuuden kokemisessa geneettisillä tekijöillä on suuri merkitys. Ne, sekä lapsuuden ja nuoruuden onnellisuus antavat hyvät eväät perusonnellisuudelle.
– Silti ympäristötekijät, elämän kuormat, voivat murtaa kenet tahansa.
– Ihminen voi päätyä joko onnelliseksi tai rappioalkoholistiksi niin erilaisista lähtökohdista.
Sotaorpohaastatteluja tehdessään Ojanen kertoo omienkin silmiensä kyynelehtineen.
– Tuhannen ihmisen joukossa oli monia vaikeita kohtaloita. Äiti oli kuollut, Karjalasta lähdetty evakkoon ja menetetty kaikki, turvaton avioliitto, vaikeita sairauksia, Ojanen listaa.
-Ja kaiken tuon jälkeen 75-vuotias haastateltava vakuutti olevansa onnellinen.
Markku Ojasen mukaan onnellisuuteen liittyvät mielekkyyden lisäksi oleellisesti myös usko, toivo ja rakkaus. Kuva: Martti Ojanen
Olemme onnellisia, olemmehan
Ihminen voi jokaisessa ikävaiheessaan olla joko onnellinen tai onneton. Suomalaisista suurin osa ilmoittautuu onnellisiksi.
– Tämä on paradoksi, sillä samalla keskellämme on kuitenkin paljon ihmisiä, joilla on paljon suuria ongelmia. On masentuneita, ahdistuneita ja ihmissuhdeongelmaisia.
Ojanen on tutkinut asiaa paljon, mutta selkeää ja käypää vastausta ei ole löytynyt. Hänen mukaansa yksi yhteen -vastausta paradoksiin ei ole.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.– Vaikeuksien kasautuminen alentaa onnellisuutta, yksittäisiä vaikeuksia kestämme aika hyvin. Vakavat sairaudetkaan eivät onnellisuutta näytä paljon alentavan ja ihmissuhdeongelmiakin kestämme melko hyvin. Ihmiset ovat hyvin sopeutuvaisia.
Se kuinka paljon onnellisuutta näytellään, Ojasen on vaikea sanoa.
– Iso osa tutkijoista on sitä mieltä, että evoluution tuloksena ihmisen perusmieliala on painottunut positiiviseen suuntaan. Se on edistänyt ihmisen selviytymistä.
Onnellisuuden asteikolla 0-100 suomalaiset vastaavat olevansa kohdassa 70.
– Se on aika korkealla. Ylöspäin ei helpoilla tempuilla päästä, alaspäin pääsee kyllä. Mutta miinuksen puolelle, sinne on pitkä matka, onnellisuustutkija Ojanen tiivistää.
Valtava onnellisuuden muutos
Noin sata vuotta sitten onnellisuus tarkoitti suomalaisille hyvää tuuria. Joitakin onni vain sattui potkaisemaan, sananlaskunkin mukaan.
-1930-luvulla me aloimme uskoa, että elämää voi sittenkin itse parantaa.
-Ilmassa alkoi olla uhmakasta toivoa, jospa lapsi ei kuolisikaan, jospa katovuosia ei tulisikaan. Muistikuvat niistä olivat silti olemassa, Ojanen sanoo.
Tekniikan, talouden ja demokratian kehittyessä alkoi kehittyä myös ihmisten perususko. Omalla työllä oli mahdollisuus muuttaa elämää. Amerikkaan lähtijöiltäkin alkoi kantautua optimistisia viestejä koko Eurooppaan.
-Sotien jälkeen Suomen talous kehittyi, suuri osa lapsista pääsi koulutielle ja elintaso koheni. Suomalaiset alkoivat vaivihkaa ja pikkuhiljaa ajatella oman onnellisuutensa tilaa.
Liika on liikaa
Ojasen mukaan nyt ollaan kohdassa, missä tuo pohtimisen raja saattaa olla vaarallisesti ylittymässä. Minäkeskeisyyttä ruokitaan kulttuurista alkaen.
-Sosiaalisessa mediassa nuoret peilaavat ja vertaavat omaa tilaansa hienoihin haavekuviin elämästä. Niitä tarjotaan nyt joka puolelta.
Ojanen uskoo nuorten masennuksen ja ahdistuksen johtuvan noista epärealistisista kuvista.
-Hyvät asiat on unohdettu ja tasapaino hukkunut. Onnellisuutta ei ole hyvä pohtia liikaa. Joka asiassa liika on liikaa.
-Haavekuva kuuluisuuden luomasta onnellisuudesta on tietenkin humpuukia. Tavallinen elämä iloineen ja suruineen on elämää.
Kenestäkään ei tule täydellistä ja sen tavoittelu tuhoaa ihmisen.
-Kun tekee parhaansa, se riittää komeasti!
Laihialta maailmalle
Markku Ojanen syntyi ja kasvoi ensimmäiset vuotensa Laihialla. Sieltä hän muutti äitinsä kanssa Hämeeseen, Tammelaan. Koti oli pientila, kuukausi ennen Ojasen syntymää sodassa kaatuneen isän kotitila.
-Äitini kasvatti minusta pohjalaisen, ja minulla on vieläkin sekä tunne- että ihmissiteitä Laihialle olemassa.
Maalaishenkisyys on hänessä säilynyt, eikä kunnon virkamiestä hän tunnusta itsestään tulleen. Oman onnellisuutensa hän kertoo koostuvan tänä päivänä arkisista ja pienistä asioista.
-Lapset ovat ykkösjuttu. Ja se, että saa välillä jotain pientä aikaan, ei sen tarvitse olla kummoistakaan. Pikkutilan töissä me puolisoni kanssa ahkeroidaan.
Professorina työpäivien pituus vaihtelee edelleen nelituntisista kymmentuntisiin. Työ-, tutkimus ja innostushullun tahti ei ole laantunut. Tämänhetkinen tutkimusprojekti keskittyy syöpäpotilaitten psykososiaalisiin tekijöihin, siihen, kuinka potilaat pärjäävät.
Vaasassa meneillään olevaa projektia, maailman onnellisimman ihmisen etsintää, Ojanen pitää ainutlaatuisena.
-Ei ole montaa kaupunkia maailmassa, jossa pantaisiin näin toimeksi ja yritettäisiin edistää onnellisuutta. Se on harvinaista herkkua.
