Article image
Laajan rannikkoalueen ainutlaatuinen saaristo ja Suomen tuhannet järvet sekä joet luovat rauhallisen ja monipuolisen ympäristön vesiharrastuksille.
03.06.2021
Tapahtumat ja matkailu

Vesiaktiviteetit kesäpäivän piristyksenä

Teksti: Viivi Hinssa
Kuvat: Kari Saikkonen, Wild Adventure Finland ja Tina Hellman, Vaasan kanoottikerho

Lämmintä kesäpäivää viettäessä monet viettävät aikaa veden äärellä, mutta tavallisten rantapäivien sijaan myös erilaiset vesiaktiviteetit ovat kaivattuja. Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan vesistöt antavat monipuoliset mahdollisuudet harrastaa niin melontaa, SUP-lautailua kuin vesijeteillä ajoakin.

Vesiaktiviteetit tarjoavat luonnon äärellä rentoutumista ja tutustumista uusiin alueisiin, joihin ei välttämättä muuten pääsisi. Kuitenkin veden äärellä voi tämän lisäksi päästä kokeilemaan uusia ja jopa hurjiakin lajeja. Lajista riippumatta Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan asukkaat pääsevät nauttimaan niin merellisistä maisemista kuin järvien sekä jokien erilaisista reiteistä.

Suomen melonta- ja soutuliiton hallituksen puheenjohtaja Jussi Järventaus kertoo, että laajan rannikkoalueen ainutlaatuinen saaristo ja Suomen tuhannet järvet sekä joet luovat rauhallisen ja monipuolisen ympäristön vesiurheilulle. Suomen melonta- ja soutuliiton tarkoituksena on edistää melontaan ja soutuun liittyvää kunto- ja harrasteliikuntaa.

– Melonnan ja soutamisen harrastajat puhkuvat intoa päästyään kevään ja kesään saapuessa takaisin lajiensa pariin, Järventaus intoilee.

vesiaktiviteetit
Vesiaktiviteetit tarjoavat luonnon äärellä rentoutumista ja tutustumista uusiin alueisiin, joihin ei välttämättä muuten pääsisi.

Vesiaktiviteetit tarjoavat vauhtia aallokossa

Mikäli rauhallisemman rantapäivän sijasta kaipaa päiväänsä vauhtia, on vesijettien vuokraaminen hyvä vaihtoehto. Merelliset maisemat antavat upeat mahdollisuudet leikkiä aallokossa vesijeteillä. Esimerkiksi Pietarsaaressa, Vaasassa ja Kristiinankaupungissa pääsee nauttimaan merenrantojen auringonlaskuista aallokon keskellä.

Myös sisävedet mahdollistavat moniin hurjempiin vesiurheilulajeihin. Kaapelivesihiihto on uusi tuttavuus vesiaktiviteeteissa, mutta se tarjoaa harrastajille hauskoja hetkiä kesäpäivän lomassa. Lajia pääsee harrastamaan esimerkiksi Seinäjoen Tanelinrannan vesiurheilukeskuksessa.

vesiaktiviteetit

Rauhallista lautailua uusissa ympäristöissä

SUP-lautailu on uusi harrastus monille, mutta laji on saanut paljon suosiota vuosien varrella. Yhä useampi kaupunki tarjoaa lautailumahdollisuuksia, sillä välineitä voi vuokrata useasta eri yrityksestä.

SUP-lautailun tarkoituksena on seisoa tasapainossa laudan päällä ja liikkua eteenpäin melan avulla. Lajin helppouden vuoksi on ensikertalaisen turvallista lähteä kokeilemaan lautailua. Aloittelija voi esimerkiksi lähteä liikkeelle uimarannalta ja kokeilla lajia tutussa ympäristössä kesken kesäpäivän. Tekniikkaa harjoittaessa kehittyy koko ajan, jolloin voi hiljalleen siirtyä vaikeampiin reitteihin.

Seinäjoen mutkikkaat vesistöt antavat mahdollisuuden lähteä tutkimaan vesistöjä jopa aivan keskustan läheisyydestä. Sisävesien lisäksi Pietarsaaressa vesiaktiviteetteja pääsee harrastamaan meren lähettyvillä: Fäbodan vapaa-ajanalueen kilometrien pituinen hiekkaranta mahdollistaa monien lajien kokeilun. Kristiinankaupungin aurinkoisten rantojen vesissä pääsee nauttimaan SUP-lautailun lisäksi myös kajakeista ja polkuveneistä. Kajakit ovat pitkiä ja kapeita vesikulkuneuvoja, joilla liikutaan melojen avulla.

vesiaktiviteetit

Lisäksi kaupunki tarjoaa erilaisia kajakkiretkiä Kristiinankaupungin lähistöön. Vaasassa kajakkeja varaamalla voi lähteä tutkimaan esimerkiksi Raippaluodon Unescon maailman perintöaluetta.

Seurat, jaostot ja kerhot vesiharrastusten tukena

Erilaiset järjestöt, kerhot ja seurat ovat mukana järjestämässä vesiharrastuksiin liittyvää toimintaa ympäri maakuntia. Kyrönjoen koskihäjyt on melontaseura, joka toimii Etelä-Pohjanmaalla. Seura järjestää erilaisia retkiä jäsenistölle, joista suurin osa keskittyy lähialueiden rauhallisille vesistöille. Näiden lisäksi toimintaa tarjoaa myös yhdistysten urheilujaostot.

Kauhajoen Karhun soutujaoston joukkueet Airot Pöyrööt ja Suupohjan soutajat tuovat mahdollisuuksia harrastaa vesiurheilua useamminkin. Pohjanmaalla Vaasan kanoottikerho nimestään huolimatta tarjoaa kanoottiharrastuksen lisäksi pääsääntöisesti retkimelontaan ja kajakkeihin.

Vaasan kanoottikerhon hallituksen varapuheenjohtaja ja jäsenvastaava Tina Hellman kertoo, että he järjestävät tutustumismelontoja, joilla pääsee tutustumaan harrastukseen. Jäseneksi hakevan täytyy suorittaa peruskurssi, jotta tuntee vesistöllä liikkumisen ja pystyy harrastaa lajia turvallisesti.

Kerhoilla on yleisesti käytössä kalustoa, jota jäsenet pääsevät käyttämään.

teltta järven rannalla

– Järjestämme jäsenistöllemme retkiä, joista lyhyemmät sijoittuvat Pohjanmaan läheisyyteen, ja pidempiä matkoja olemme tehneet esimerkiksi Päijänteelle, Hellman avaa.

Hän toteaa, että Vaasan ja lähialueiden vahvuus vesiharrastuksissa on, että monipuolisen vesistön lisäksi lähellä sijaitsee paljon erilaisia retkikohteita.

vesiaktiviteetit

Yrityksiä, jotka vuokraavat vesiurheiluvälineitä

Alajärvi

  • Kesport Alajärvi
  • Pojat Vuokraa Oy

Kristiinankaupunki ja Närpiö

  • SUP Station Kristiinankaupunki
  • West Canoe

Kauhava

  • PR Group, Ylihärmä, puh. 050 552 9941 (sup-laudat, vesijetit, veneet, vesisukset, wakeboardit, vetorenkaat, vetopatjat, vetosohvat)
  • Ojutjärven kesäkiska, Kauhava (sup-laudat)

Kuortane

  • Kuortaneen Urheiluopisto

Kurikka

  • Pitkämö Canyon Camping Oy

Lappajärvi

  • Hotelli Spa Kivitippu
  • Kraatterijärvi Adventure
  • Sup Lappajärvi

Pietarsaari

  • Jesaja Sports
  • Sup Larsmo
  • Leirintäalue Joutsen

Seinäjoki

  • Wild Adventure Finland
  • Lakeus Wake Oy
  • Rantala Rent

Vaasa

  • SUP Station Vaasa
  • SUP Ring Vaasa
  • Vaasa JetRent
  • H2O Rental
  • Botnia Rent
  • Vaasan kajakkivuokraus
  • Polkuped kajak
  • Vaasakajakki

Vimpeli

  • Konehuolto Luoma-aho

Ähtäri

  • Honkiniemi
  • Vesivaeltajat

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (6 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset